lauantai 3. toukokuuta 2014

Grillin uusiokäyttö vol II

Pientä takatalvea näyttää pukkaavan puumaailmassa. Ehdin jo hetken miettiä pulkan noutamista kellarista, mutta ei kai kai sentään, luonto kiittää tai allergikkojen luulisi ainakin :) 

Sain kuitenkin ennen takatalvea napattua pari kuvaa vanhan kaasugrillin uusiokäytöstä ja tulin nyt kertomaan siitä. Tänä keväänä päätimme, että vanha grilli saa siirtyä ajasta ikuisuuteen ja uuden on aika saapua. Ajasta ei kuitenkaan menty ikuisuuteen, ainakaan vielä, vaan totean jälleen Kierrätyksen kunniaan ja sen, että Mitään ei saa heittää pois :)

Kerroin viime postauksessani kukkakylpylästä, joka syntyi vanhan grillinrungon irti ruuvatusta grillauspesästä. Grillauspesästä jäi jäljelle kehikko rullilla ja osa liekinheittimen sijaa. 
Hetken pähkäilyn jälkeen runko sai päälleen kellarin lattioilla lojuneen terassilaatanpalan ja AVOT! Uudelle grillille syntyi kaivattu apupöytä.


Apupöytää voi näppärästi siirrellä paikasta toiseen sen alla olevilla pyörillä. Huomaa myös grillin alla vanhoista kuormalavoista rakennettu terassi ja niiden päällä itse virkattu matto <3



Uuteen kaasugrilliin ei lämpökiviä tarvitse, joten ne jäivät nyt vaille käyttötarkoitusta... Mihinköhän niitä voisi hyödyntää?


Yllä kuva oranssilla srayatusta grillipesästä, joka nyttemmin toimii iloisena kukkakylpylänä.



Vanha liekinheitin oli melko kulahtanut ja ruosteinen. Pinta juuri täydellisen rosterinen, jotta siihen voi liiduilla kirjoittaa tervehdyksiä itselleen tai pihan vierailijoille.

Mitään ei siis todellakaan kannata heittää pois. Ei tarvinnut investoida uuteen apupöytään ja tuli vielä aika melko käytännöllinen ja ihan asiallisen näköinen. 
Minigrillaajille apupöydässä on vielä grillin nämiskätkin tallella, jos haluavat leikkiä pikkuisia grillimaistereita. 


Palataan taas pian ja uskotaan Kesään. Sieltä se vielä saapuu :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otan mielelläni vastaan kommentteja tai terveisiä.
Kiitos kun vierailit NoKuLasSa. Toivottavasti palaat pian! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...